Uutiset
Kannanotto: Panamaleaks - syytä hämmästykseen?
Panaman Mosseck Fonsecan tietovuoton on kohahduttanut maailmaa ja hämmästyttänyt monet laajudellaan. Sen ei kuitenkaan olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Me Attacissa olemme hämmästyneitä siitä, että ihmiset ovat niin hämmästyneitä tästä paljastuksesta. Veroparatiisitalouden laajuus ja sen aiheuttamat ongelmat ovat tuttuja jokaiselle asiaa seuranneelle. Attac on tehnyt työtä veroparatiisien paljastamiseksi ja lopettamiseksi jo 15 vuotta.
280 organisaatiota Euroopasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista tuomitsee sijoittajansuojan sisällyttämisen TTIP-sopimukseen
Tiedote 22.2.2016
Maanantaina 22 helmikuu 2016 – juuri käynnistyvien TTIP-neuvottelujen 12. kierroksen alla – 280 kansalaisjärjestöä ja verkostoa eri puolilta Eurooppaa ovat Yhdysvaltain ja Kanadan ryhmien tukemina vaatineet Euroopan komissiota ja Yhdysvaltain kaupallisia edustajia poistamaan välimiesmenettelyn (Investor State Dispute Mechanism, ISDS) ja sitä korvaavan ICS-menettelyn (Investor Court System) TTIP:stä, CETA:sta ja kaikista muista kauppasopimuksista. Asia palaa neuvottelupöytään kahden vuoden tauon jälkeen sen päädyttyä edellisellä kerralla umpikujaan.
Attacin lausunto eduskunnan suurelle valiokunnalle TTIP-sopimuksen investointisuojasta
19.2.2016 Attac antoi seuraavan lausunnon Eduskunnan suurelle valiokunnalle koskien TTIP-sopimuksen investointisuojaa. Lausunnon voi myös ladata tästä.
--------------------------
Attac ry:n asiantuntijalausunto koskien valtioneuvoston E-selvitystä E 43/2013 vp (TTIP- sopimusneuvottelut) täydentäviä E-jatkokirjeitä EJ 19/2015 vp (Investointisuoja) ja EJ 25/2015 vp (Taustaselvitykset neuvottelutilanteesta)
Insändare: Bästa tiden att investera är nu
Både Finlands ekonomi och den globala ekonomin lider av en brist på investeringar. De dåliga utsikterna i ekonomin har minskat företagens villighet att göra investeringar, vilket tillsammans med nerskärningar i offentliga sektorn lett till en trög ekonomi och massiv arbetslöshet.
Investeringar är ett drivande kraft för att hålla ekonomin igång och skapa arbete. Den globala investeringsnivån är dock fortfarande lägre än den var före finanskrisen. Organisationen för ekonomiskt samarbete och utveckling OECD har lyft fram vikten av få igång investeringar för att fixa ekonomin.
Infograafi eläkelaitosten veroparatiisisijoituksista julkaistu
Attac on julkaissut infograafin suomalaisten eläkelaitosten sijoituksista veroparatiiseissa toimiviin rahastoihin. Infograafi on nähtävissä täällä.
Vetoomus maakohtaisen veroraportoinnin säätämisestä lakiin luovutettu valtionvarainministeri Alexander Stubbille
"Valtionvarainministerinä minä rakastan veroja", Alexander Stubb sanoi hänet tavanneelle delegaatiolle.
Seitsemää kansalaisjärjestöä edustanut delegaatio luovutti perjantaina 20. marraskuuta kello 10.30 valtionvarainministerille 7500 nimen vetoomuksen. Siinä vedotaan monikansallisten yritysten maakohtaisen veroraportoinnin säätämiseksi lakiin. Nimenkeruu alkoi 24. kesäkuuta.
Kansalaisjärjestöt: omistukset salaavaa hallintarekisterilakia ei pidä säätää
Valtiovarainministeriö ja hallitus esittävät, että suomalaiset voisivat hallintarekisteröidä osakeomistuksensa moniportaiseen ketjuun siten, että tietoa osakkeiden todellisesta edunsaajaomistajasta ei enää olisi mahdollista selvittää.
Järjestöt vastustavat hanketta, sillä se heikentäisi merkittävästi osakeomistusten julkisuutta nykyisestä. Tällä hetkellä suomalaisen sijoittajan omistukset kirjataan arvo-osuustilille, josta on nähtävissä arvopaperin todellinen omistaja.
KANNANOTTO: Kohti kestävämpää veropolitiikkaa
Vapaa julkaistavaksi: 25.8.2015
Infograafi: Köyhistä maista virtaa kaksi kertaa enemmän rahaa rikkaisiin maihin kuin toisin päin
Köyhät maat menettävät yli kaksi dollaria jokaista saamaansa dollaria kohden. Kehitysavun kannalta tilanne on nurinkurinen. Ne maat, jotka ovat avun tarpeessa ja joihin lähetetään kehitysapurahaa, lähettävätkin kaksi kertaa enemmän rahaa niihin maihin joilta ne saavat kehitysapua.
Euroopan parlamentti äänestää maakohtaisen raportoinnin puolesta
TIEDOTE: 15.7.2015
Vapaa julkaistavaksi heti
Euroopan parlamentti äänesti 8.7. maakohtaisen veroraportointivelvoitteen puolesta osana niin kutsuttua osakkeen omistajien oikeuksia koskevaa direktiiviä (2014/0121-COD). Tarkemmin direktiivimuutos koskee tilinpäätösdirektiiviä (2013/34/EU). Nyt direktiivimuutos on Euroopan komission arvioitavana, ja komissiossa pohditaan myös tulisiko tietoja, kuten maakohtaisia veroraportteja ja yritysten verosopimuksia, julkistaa.