Tässä kirjoituksessa kerron ensin, mitä äänestäjän on syytä tietää minun ja muiden eurovaaliehdokkaiden suhtautumisesta vapaakauppasopimuksiin, erityisesti EU:n ja Yhdys­valtojen suunnitteilla olevaan TTIP-sopimukseen. Toiseksi paljastan, miten TTIP:hen voidaan vaikuttaa.

Eurovaalit ja TTIP

Eurovaalien ehdokkaat kannattaa jakaa kolmeen luokkaan: Nihin, jotka eivät lupaa vastustaa TTIP-ehdotusta; niihin, jotka nyt lupaavat sitä vastustaa ja niihin, joilla on pitkäaikaista näyttöä siitä, että he vastustavat TTIP:tä ja vastaavia niin sanottua vapaakauppaa edistäviä järjestelyjä. Minä kuulun kolmanteen kategoriaan.

EU:n ja Yhdysvaltojen TTIP on kelvoton ja vastustan sitä aivan samalla tavalla kuin olen 1990-luvun alusta lähtien globalisaatiokriittisen liikkeen aktivistina vastustanut muita yhtiövallan ja markkinafundamentalismin muotoja, jotka asettavat kaupan oikeudet ihmisoikeuksien ja ympäristövastuun edelle.

TTIP:tä voi vastustaa kahdella tavalla: sanomalla, että lähtökohdat ovat niin huonoja, että neuvottelut tulee heti viheltää poikki, ja toisaalta asettamalla ehtoja neuvotteluprosessille ja mahdollisen tuloksen hyväksymiselle.

Minä olen innolla mukana vastustamassa TTIP:tä kummallakin tavalla. Jos neuvotteluja ei saada pysäytettyä, täytyy niille asettaa ehtoja. Tässä on tämänhetkinen luetteloni hyväksymisehdoiksi europarlamentissa ja muualla:

Prosessiehdot:

1. Lissabonin sopimuksessa muutetun SEUT 207 artiklan perusteella TTIP:n hyväksyntä edellyttää EU-maiden yksimielistä päätöstä.
2. Ei päätöstä ilman EU:n komission ym. TTIP:n puolesta esittämien ”tutkimukseen” pohjautuvien arvioiden kriittistä analyysia.

Sisältöehdot:

1. Ei esitetylle tai esitetynkaltaiselle riitojenratkaisumenettelylle.
2. ILOn työnormien poliittinen ja juridinen ensisijaisuus TTIP-ehtoihin verrattuna.
3. Ei GATS-sopimusta pidemmälle meneviä sitoumuksia hyvinvointipolitiikassa.
4. Ei alentavia vaikutuksia kuluttajansuojaan, erityisesti hormonilihan ja muiden elintarvikkeiden kohdalla.
5. Ei GMO-tuotteille.
6. Ei finanssialan deregulaatiolle myöskään epäsuorien vaikutusten kautta.
7. Tiukka ilmastopoliittinen seula, ei fossiilikapitalismille. Esimerkiksi ”shale gas” ja öljyhiekan tuotannon ympäristönormien tiukentaminen pitää olla kaikissa tapauksissa päättäjien vapaasti harkittavissa.
8. Kyllä tehokkaalle sanktiojärjestelmälle, jolla turvataan ympäristönormien ja ihmisoikeuksien etusija kaupan oikeuksiin nähden.

Mitä TTIP:lle voidaan tehdä?

Perusajatukseni on yksinkertainen. TTIP on osa laajaa yhteiskunnallista muutosprosessia. Sen kohtalosta päättävät teknisessä mielessä komissio, EU:n neuvosto, EU:n parlamentti ja EU:n jäsenmaat. Käytännössä TTIP:n ja muiden vastaavien sopimusten – kuten Kanadan ja EU:n vapaakauppasopimuksen – kohtalo ratkeaa kaikilla politiikan tasoilla yleisen poliittisen tahdonmuodostuksen myötä. Tässä ensin muutama huomio teknisistä seikoista, ja sitten politiikasta.

Suomella on veto-oikeus

Kauppapoliittinen toimivalta on Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan unionin toimielimillä, eli päätökset neuvottelumandaatista ja neuvottelutuloksen hyväksymisestä tehdään
EU:n ministerineuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Mutta on tärkeää huomata, että Lissabonin sopimuksessa muutettu SEUT artikla 207 antaa tietyin ehdoin jokaiselle jäsenmaalle veto-oikeuden TTIP:hen.

Sopimusluonnokseen kirjattiin alun perin vain Ranskan vaatimuksesta yksimielisyysvaatimus (eli veto-oikeus) kauppapolitiikan sopimuksiin, joilla pelätään olevan laaja vaikutus kulttuurin alalla. Artiklaan 207 tehtiin kuitenkin toukokuussa 2003 Suomen aloitteesta lisäys, joka antaa kaikille jäsenmaille oikeuden yksin estää sellaisen kauppasopimuksen hyväksymistä, joka vaarantaa maan hyvinvointijärjestelmän. Kyseinen lisäys (SEUT 207 artikla 4 b) syntyi intensiivisen kansalaiskampanjan tuloksena. Tunnen asian hyvin, sillä olin kampanjassa keskeisesti mukana kahden vuoden aikana. Mukana tulosta tekemässä olivat laaja kehitysmaa-aktivistien ja sote- ja ay-järjestöjen koalitio sekä silloisen punamultahallituksen keskeiset ministerit.

Suomen hallitus ja eduskunta voivat siis halutessaan kaataa TTIP-sopimuksen. Reaalipoliittisesti tehtävä ei ole helppo. On kuitenkin syytä huomata, että vaikuttaminen Suomessa tai Suomen kautta ei kuitenkaan ole sen vaikeampaa kuin vaikuttaminen europarlamentissa, komissiossa tai ministerineuvostossa tai niiden kautta.

Pakottavat kauppasopimukset

On hienoa, että TTIP on herättänyt laajan vastarintaliikkeen. TTIP:ssä on kyse kahdesta asiasta. On kyse menettelytavoista, jotka siirtävät valtaa demokratioilta yhtiöiden hallitsemille riitojenratkaisupaneeleille. Ja on kyse sääntelystä, jossa kaupalliset edut ja oikeudet ovat etusijassa ja voivat jyrätä sosiaalisia oikeuksia, ilmastovastuuta ja ympäristönsuojelunäkökohtia.

Minusta on tärkeää tiedostaa, että TTIP ei ole poikkeuksellinen sopimus. Se edustaa politiikan arkea ja globalisaation valtavirtaa.

TTIP on niin sanottu vapaakauppasopimus. Sen ja muiden samankaltaisten sopimusten oikeampi nimi suomeksi olisi pakottava kauppasopimus. Pakottavien kauppasopimusten idea on noin kolmesataa vuotta vanha. Alkuperäinen ajatus on ollut taloudellisen tuottavuuden parantaminen sillä, että kaupan ehtoja muutetaan erikoistumista suosivaksi: kun kukin alue ja maa tuottavat sitä mitä ne pystyvät suhteellisesti tehokkaimmin tuottamaan, kaikki hyötyvät. Odotetun hyödyn saavuttaminen on mahdollista vain, jos maiden on pakko hyväksyä muiden maiden tuotteiden tulo omille markkinoilleen yhtäläisin ehdoin maan omien tuotteiden kanssa.

Tästä pakottavan kaupan ideasta on käytetty sanaa vapaakauppa vain siksi, että kauppapolitiikan keskustelua on värittänyt 1600- ja 1700-luvun liberaaliksi sanotun brittiläisen poliittisen filosofian kapea ihmis- ja vapauskäsitys. Tämän käsityksen mukaan ihminen on vapaa toimiessaan itsekkäästi omaa etuaan maksimoiden. Erityisen tuhoisaksi tämä perinne muuttuu, jos ihmisen vapaus tulkitaan vapaudeksi maksimoida etuaan kilpailuun ja hintalappuun perustuvilla markkinoilla. Toisen ja paremman, laajan ja kestävän vapauskäsityksen mukaan ihmisen vapauteen kuuluu keskeisesti vastuu osallistua kansalaisena markkinavoimien demokraattiseen säätelyyn ja solidaarisen yhteiskunnan rakentamiseen.

Kaupan oikeuksia pitää nykyään rajoittaa – myös EU:ssa

Kapean vapauskäsitteen mukaisen politiikan suosio oli jollain tavoin ymmärrettävää niin kauan kuin tuotannon tehostaminen voitiin nähdä globaalisti tärkeänä tavoitteena. Viimeistään 1970-luvun jälkeen globaaliksi kehittynyt ympäristö- ja kehityskriisi on kuitenkin tehnyt meille kaikille selväksi, että kehityksen haasteena ei enää ole tuotannon maksimointi vaan köyhyyden voittaminen ja ympäristökatastrofien torjuminen.

TTIP ja muut pakottavat kauppasopimukset, joita vapaakauppasopimuksiksi sanotaan, ovat siis jo vuosikymmeniä sitten menettäneet oikeutuksensa. Tilalle tarvitaan sääntelyä, jossa kaupan oikeudet alistetaan ihmisten ja ympäristön oikeuksille.

Historian trendit kuitenkin muuttuvat hitaasti. Epäonneksemme Euroopan unionin tilanne on erityisen kehno. Kehnouden ytimessä on vuoden 1957 Rooman sopimus Euroopan talousyhteisöstä. Rooman sopimus toimii, ikävä kyllä, EU:n nykyisen peruskirjan eli Lissabonin sopimuksen perustana. Sopimuksen mukaan EU:n ytimessä ovat neljä niin sanottua perusvapautta. Näitä ovat tavaran, pääoman, palvelujen ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Elämme toisin sanoen Euroopassa, jossa kaupan oikeudet ovat keskeisemmässä asemassa kuin ihmisten vapaudet ja oikeudet.

Lopuksi

TTIP-sopimus ei tule tyhjästä. Sen torjuminen on tärkeää. Se on myös mahdollista. Mutta TTIP:n torjuminen on vain pieni osa globalisaatiokriittisen liikkeen historiallista muutostehtävää. Tavoitteena on nykyistä monimuotoisempi, demokraattisempi ja yhteisöjen omaehtoiseen kulttuuriin ja vapaaseen kanssakäymiseen rakentuva yhteiselo ilman markkinavoimien sanelemaa pakkoa.

Thomas Wallgren

SDP:n eurovaaliehdokas