Tiedote: Attac vaatii rahoitusmarkkinaveron valmistelua takaisin käsittelyyn
Attac vaatii rahoitusmarkkinaveron valmistelua takaisin käsittelyyn
Tiedote 4.12.2012
Vapaa julkaistavaksi heti.
Kansalaisjärjestö Attacin mukaan hallituksen päätös jättäytyä eurooppalaista rahoitusmarkkinaveroa valmistelevan ryhmän ulkopuolelle oli virhe ja vastoin hallitusohjelmaa. Järjestö vaatii asian nostamista takaisin käsittelyyn.
Ryhmään osallistuminen ei vielä tarkoittaisi rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. ”Käytännössä Suomi päätti vain olla käyttämättä puheoikeutta rahoitusmarkkinaverosta käytävissä neuvotteluissa”, Attacin puheenjohtaja Heikki Patomäki toteaa. Kaikki EU-maat ovat joka tapauksessa läsnä ryhmän kokouksissa, mutta vain yhteistyöryhmän jäsenillä on niissä puheoikeus.
Myös rahoitusmarkkinaveron vastustajien uhkakuvat pankkitoiminnan siirtymisestä tai eläkerahastojen kurjistamisesta ovat järjestön mukaan hataralla pohjalla. Euroopan komission veroehdotus pohjautuu niin kutsuttuun kotipaikkaperiaatteeseen. ”Ruotsiin siirtymisellä uhkaillut OP-Pohjola joutuisi veron välttääkseen siirtämään Ruotsiin myös suomalaiset omistaja-asiakkaansa”, Patomäki kuittaa. Toisaalta työeläkevakuuttajat TELAn ylimitoitetussa arviossa veron kustannusvaikutuksista oletetaan, ettei vero vaikuttaisi lainkaan kaupankäynnin volyymeihin. Tosiasiassa vero vaikuttaisi sijoittajien toimintaan, mikä on sen yksi tarkoitus, mutta kaupan siirtymistä pystytään ehkäisemään.
Attac myöntää, että komission veroehdotuksessa on puutteita. ”Esimerkiksi varsinaista valuuttakauppaa ei olisi pitänyt jättää veron ulkopuolelle ja verosopimuksen pitäisi olla avoin kaikille maille. Emme ole tyytyväisiä ehdotukseen, mutta juuri tämän vuoksi Suomen tulisi olla mukana ryhmässä rakentamassa mahdollisimman hyvää veromallia”, Patomäki tiivistää.
Joidenkin EMU-maiden toteuttamaa rahoitusveroa pitäisi Attacin mielestä täydentää maailmanlaajuisella valuutanvaihtoverolla.
Lisätietoja:
Heikki Patomäki, puheenjohtaja, Attac ry
+358 405184854, heikki.patomaki(at)helsinki.fi
Kuutti Koski, puheenjohtaja, Attac ry
+358 408313167, kuuttikoski(at)hotmail.com