KUNTIEN PITÄÄ VOIDA VAIKUTTAA PALVELUNTUOTTAJIEN VERONKIERTOON
TIEDOTE 6.10.2012
Vapaa julkaistavaksi heti
ATTAC: KUNTIEN PITÄÄ VOIDA VAIKUTTAA PALVELUNTUOTTAJIEN VERONKIERTOON
Veronkierto ja veroparatiisit ovat puhuttaneet Suomen mediaa ja päättäjiä loppukesän ja alkusyksyn aikana toistuvasti. Erityishuomion kohteeksi ovat nousseet julkisia terveys-, hoiva- ja sosiaalipalveluita tuottavien yritysten, kuten Attendon, Mehiläisen ja Terveystalon, veroparatiisikytkökset ja veronkierto. Suomen suurilla eläkevakuutusyhtiöillä on lisäksi todettu olevan veroparatiiseissa miljardien sijoituksia, joista luopuminen tuhoaisi härskeimpien väitteiden mukaan suomalaisten eläketurvan.
Suomessa toimivien monikansallisten yritysten laiton veronkierto ja laillinen verosuunnittelu aiheuttavat Suomen valtiolle ja kunnille mittavaa taloudellista vahinkoa. Veroparatiiseissa toimivien ja niissä palveluita tarjoavien yritysten toiminnan tukeminen ylläpitää välillisesti vakavia maailmanlaajuisia ongelmia, kuten köyhyyttä, epätasa-arvoa, korruptiota ja maailmantalouden epävakautta, sekä ruokkii kansainvälistä rikollisuutta ja terrorismia.
Keskustelu kuntien vaikutusmahdollisuuksista veroparatiisikytkösten katkomiseksi ja veronkierron torjumiseksi sai uutta tuulta, kun SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ilmoitti asian yhdeksi puolueensa kuntavaaliteemaksi. Moni huomautti, ettei tämä ole nykylainsäädännön puitteissa mahdollista niin kauan, kun yrityksen toiminta ei ole suoranaisesti lainvastaista. Tästä huolimatta kuntatasolla on jo ryhdytty toimintaan niin Suomessa kuin muuallakin.
Mitkä ovat kuntien ja kunnallispäättäjien todelliset vaikutusmahdollisuudet veroparatiiseihin kytköksissä olevien yritysten välttämiseksi? Missä kulkee laillisen verosuunnittelun ja laittoman veronkierron raja, ja onko kaikki, mikä ei ole laitonta, pakko niellä? Kuntien valinnoilla ei ehkä ole suoraa vaikutusta veroparatiisitalouden globaaliin ongelmaan, mutta voivatko ne veropakoa estämällä parantaa oman taloutensa tai Suomen talouden kestävyyttä?
Suomen Attac ry:n Pirkanmaan jaosto järjestää tiistaina 9.10. klo 17-19.30 Tampereen Vanhan kirjastotalon Musiikkisalissa kaikille avoimen seminaarin ja keskustelutilaisuuden, jossa näihin ja muihin julkisia palveluita tuottavien yritysten veronkiertoa ja kuntavaikuttamista koskeviin kysymyksiin pureudutaan juurta jaksain.
Kaikki Tampereen kuntavaaliehdokkaat on kutsuttu tuomaan esiin kantansa veropaon estämiseen kuntatasolla. On korkea aika keskustella tosissaan siitä, kuinka valtion ja kuntien talous saadaan tolalle ilman, että rahat revitään tunnollisten veronmaksajien selkänahasta.
Lisätietoja:
Eeva Talvikallio
Suomen Attac ry:n puheenjohtaja, Pirkanmaan Attacin yhteyshenkilö