YK äänestää pysyvän velkasovitteluelimen perustamisesta
Puolueeton elin valtioiden velkakriisien sovitteluun on ollut globaalin velkaliikkeen kärkitavoitteita. Suomi vastustaa EU:n mukana aloitetta.
[Jutun loppuun on lisätty päivitys 10.9.2014]
YK:ssa äänestetään tänään 9.9. Bolivian laatimasta aloitteesta perustaa pysyvä elin valtiollisten velkakriisien sovittelemiseksi.
Bolivia esittää päätösehdotuksessaan uutta monenkeskistä sopimusta, joka loisi pelisäännöt velkakriisien käsittelyyn. Jos ehdotus menee läpi, sovitaan neuvottelujen läpiviemisen yksityiskohdista vuoden 2014 loppuun mennessä.
"Velkasovittelun ytimessä tulisi olla valtioiden todellisen velanmaksukyvyn huomiointi siten, etteivät velanhoitokulut heikennä valtioiden maksukykyä tai vaaranna kansainvälisiä kehitystavoitteita", päätösesityksessä linjataan.
Ehdotuksen takana on suuri osa kehitysmaiden ja kehittyvien talouksien G77-ryhmästä, johon kuuluu yhteensä 133 valtiota. YK:ssa on 193 jäsenvaltiota, joten aloitteen läpimeno näyttää todennäköiseltä.
Äänestys on kuitenkin vasta ensimmäinen askel, sillä ilman rikkaiden maiden tukea hyväksytynkin aloitteen toteutus voi jäädä torsoksi. Erityisesti EU:n suuret jäsenmaat ovat vastustaneet esitystä, ja Suomi vetoaa EU:n linjaan.
Ennustettavuutta kriisien ratkaisuun
Pysyvä velkasovittelu toisi ennustettavuutta velkakriiseihin, kun maksukyvyttömyyden varalle voitaisiin sopia selkeistä pelisäännöistä. Lisäksi velkasovittelu tarjoaisi puolueettoman foorumin valtiollisten velkaongelmien ratkomiseen.
Aihe on noussut viime aikoina keskusteluun etenkin Argentiinan velkaongelmien kautta. Argentiina ajautui tämän vuoden heinäkuussa maksukyvyttömyyteen, kun niin sanotut korppikotkarahastot yrittävät periä siltä yhdysvaltalaisen tuomioistuimen kautta vuoden 2001 velkakriisissä konkurssiin ajettuja velkoja.
Velkakriisit ovat nostaneet viime vuosikymmeninä monien valtioiden velanhoitokulut kestämättömälle tasolle. 2000-luvun alun velkahelpotusohjelmat auttoivat joitain köyhimpiä valtioita, mutta eivät korjanneet taustalla olevia rakenteellisia ongelmia.
Viime vuosina ongelmaksi on noussut kansainvälisen velkatilanteen monimutkaistuminen. Aiemmin valtiot olivat velkaa lähinnä toisille valtioille, Maailmanpankille tai Kansainväliselle valuuttarahastolle IMF:lle. Nyt yhä useampi lainadollari on yksityistä velkaa.
Korppikotkarahastot ovat puolestaan lähteneet erityisesti viimeisen 10 vuoden aikana ostamaan valtioiden velkakirjoja. Rahastot haastavat valtioita oikeuteen ulkomailla, ja yrittävät näin saada perittyä roskalainoiksi vajonneista velkakirjoista alkuperäisen lainasumman korkoineen.
Köyhät maat ovat usein suostuneet rahastojen vaatimuksiin, kun pelkona on ollut maan ulkomailla olevan omaisuuden jäädyttäminen ja syrjäytyminen kansainvälisiltä velkamarkkinoilta. Yhden rahaston menestys kannustaa muita yrittämään samaa.
Pysyvästä sovittelusta haaveiltu vuosia
Tällä hetkellä valtiollisten velkakriisien ratkaisuun ei ole olemassa vakiintuneita käytäntöjä. Ainut pysyvä foorumi velkakriiseistä keskusteluun on Pariisin klubi, joka on kuitenkin vain rikkaiden velkojamaiden yhteistyöelin.
Kansalaisjärjestöt ja -liikkeet etelässä ja pohjoisessa ovat ajaneet jo vuosia pysyvän velkasovittelun perustamista. Aiemmat kansainvälisten järjestöjen linjaukset ovat keskittyneet luomaan väljiä ohjeistoja vastuulliseen lainaamiseen.
Velkasovittelumekanismin perustaminen nousee nyt ensimmäistä kertaa äänestykseen.
Pysyvää velkajärjestelyä on käsitelty viime vuosina muun muassa YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin raporteissa. Myös IMF ja muut talousjärjestöt ovat pohtineet aloitetta raporteissaan, mutta poliittinen tahto on ollut vähäistä.
Eurooppalaiset kansalaisjärjestöt vaativat kattojärjestö Eurodadin laatimassa kirjeessä EU:n tukea aloitteelle.
"Kun YK:n Monterreyn konsensus hyväksyttiin yli 10 vuotta sitten, kaikki Euroopan valtiot sitoutuivat 'harkitsemaan kansainvälistä velkasovittelua … jotta kestämättömät velat saadaan soviteltua tehokkaasti ja ajallaan'. Tätä tavoitetta ei ole saatu toteutettua, ja tuloksena on ollut monia velkakriisejä, jotka oltaisiin voitu välttää", järjestöt muistuttavat tiedotteessaan.
Vuonna 2001 hyväksyttyä Monterreyn konsensusta pidetään viime vuosikymmenten tärkeimpänä kehitysrahoitusta koskevana sopimuksena vuoden 2000 vuosituhattavoitteiden jälkeen.
Suomi vetoaa EU:n linjaan
Suomessa kansainvälisen velkapolitiikan kysymykset eivät ole juuri olleet otsikoissa. Suomen hallituksen vuonna 2012 hyväksymän kehityspoliittisen toimenpideohjelman mukaan Suomi osallistuu "kansainvälisiin velkahelpotusaloitteisiin ja sitoutumalla niiden rahoittamiseen ja kehittämiseen".
Tukea Bolivian hankkeelle ei kuitenkaan heru. Kehitysministeri Pekka Haaviston kansliaan jätetty selvityspyyntö ohjataan ulkoministeriön YK:n kehityskysymysten yksikön päällikön sijaiselle Ismo Kolehmaiselle, joka kommentoi asiaa sähköpostitse.
"EU:lla ja sen jäsenmailla on vahvoja epäilyjä siitä, onko laillisesti sitova konventio velkajärjestelyistä välttämättä paras keino käsitellä ongelmaa. EU:ssa on omaksuttu yksimielinen virallinen näkemys, jonka mukaan YK:n yleiskokous ei ole oikea foorumi tämän monimutkaisen asian käsittelyyn viitaten mm. IMF:ssä käynnissä olevaan työhön, johon EU osallistuu aktiivisesti", Kolehmainen toteaa vastauksessaan.
Merkittävin vastustus EU:n sisällä on tullut Britanniasta ja Saksasta, kertoo Third World Network -järjestön rahoitus- ja kehitysohjelmasta vastaava Bhumika Muchhala. EU:n sisällä aloitetta ovat kannattaneet hänen mukaansa esimerkiksi velkakriisistä itse kärsineet maat Kreikka ja Espanja.
Aloite hyväksyttiin YK:ssa. Suomi äänesti aloitetta vastaan EU:n vähemmistössä yhdessä Britannian, Irlannin, Saksan, Tshekin ja Unkarin kanssa. Unionin enemmistö äänesti tyhjää. Muista maailman maista ei-äänen antoivat vain Australia, Israel, Kanada, Japani ja Yhdysvallat.
EU:n tyhjät äänet antavat kansalaisjärjestölähteiden mukaan poliittista pelitilaa aloitteen jatkokehittelylle. Sitä tarvitaan aloitteen toteutumiseen, sillä YK:n päätös ei ole vielä sellaisenaan laillisesti sitova sopimus.