Suomen Attacin tiedote: Hallintarekisteröinnin laajentaminen edistäisi korruptiota ja harmaata taloutta
Attac ry: Hallintarekisteröinnin laajentaminen edistäisi korruptiota ja harmaata taloutta
Tiedote 25.4.2012
Vapaa julkaistavaksi heti.
Kansalaisjärjestö Attac vastustaa valtiovarainministeriön työryhmän ehdotusta laajentaa pörssin hallintarekisteröintiä koskemaan suomalaissijoittajia. Ehdotuksen läpimenosta seuraisi, etteivät esimerkiksi toimittajat voisi enää tutkia poliitikkojen ja virkamiesten kytköksiä yrityksiin. Uudistus helpottaisi veronkiertoa, vähentäisi yritystoiminnan avoimuutta ja lisäisi korruptiota.
Attac toimitti 24. huhtikuuta valtiovarainministeriölle kannanottonsa lausuntakierroksella olevaan ehdotukseen. Valtiovarainministeriön hallintarekisteröintiryhmän on määrä saada lopullinen ehdotuksensa valmiiksi toukokuun puoliväliin mennessä.
”Omistajatietojen julkisuus on yksi toimivan demokratian edellytyksistä. Hallituksen sitoumukset harmaan talouden kitkemiseksi kuulostavat lähinnä vitsiltä, kun valtiovarainministeriön työryhmä suunnittelee samaan aikaan korruptiota ja veronkiertoa lisääviä lakiehdotuksia.” Attacin puheenjohtaja Kuutti Koski toteaa. ”Hallintarekisteröintijärjestelmän porsaanreikiä tulisi tukkia, eikä avata uusia”, hän jatkaa.
Rahoitusmarkkinoiden avoimuuden lisääminen on noussut erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin myötä yhdeksi keskeisimmistä kansainvälisistä tavoitteista. ”Ehdotus veisi Suomen lainsäädäntöä päinvastaiseen suuntaan ja olisi vastoin avointa ja hyvää hallintoa. Se sotisi myös hallitusohjelman julkisuus ja läpinäkyvyys -kirjauksia vastaan”, Koski tyrmää.
Lisätietoja:
Kuutti Koski, puheenjohtaja, Attac ry.
+358 408313167, suomen.attac(at)gmail.com
Eeva Talvikallio, puheenjohtaja, Attac ry
+358 503425969, eeva.talvikallio(at)gmail.com
LIITE
Attac ry:n lausunto hallintarekisteröintiryhmän alustaviin lainsäädäntöehdotuksiin 24.4.2012
Suomi sitoutuu hallitusohjelmassa toimimaan eturintamassa harmaan talouden ja kansainvälisen veronkierron kitkemiseksi. Lisäksi hallitus toteaa ohjelmassaan, että arvopaperimarkkinoiden omistuksen julkisuuden ja läpinäkyvyyden tulisi säilyä vähintään nykytasolla.
Hallintarekisteröinnin laajentamisen myötä kotimaisten toimijoiden omistuksen julkisuus kuitenkin katoaisi. Myös hallintarekisteröintiryhmän muistiossa todetaan, että nykyisen laajuinen omistuksen julkisuus voisi olla uudistuksen myötä käytännössä mahdotonta toteuttaa. Tulkintamme mukaan ehdotettu hallintarekisterin laajentaminen olisi hallitusohjelman julkisuus ja läpinäkyvyys -kirjauksia vastaan.
Harmaan talouden selvitysyksikkö katsoi keväällä 2011 esittämässä lausunnossaan, että arvopaperien omistajatietojen tulisi aina olla saatavissa sekä viranomaisille että suurelle yleisölle. Olemme harmaan talouden selvitysyksikön kanssa samaa mieltä. On äärimmäisen tärkeää, että esimerkiksi toimittajien on mahdollista selvittää poliitikkojen ja virkamiesten kytköksiä yrityksiin. Tämä on yksi toimivan demokratian edellytyksistä. Lisäksi arvopaperien omistajatietojen julkisuus vastaa kansainvälisesti sovittuja läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon periaatteita ja on välttämätöntä, mikäli hallitus aikoo vastata sitoumuksiinsa harmaan talouden kitkemiseksi.
Rahoitusmarkkinoiden avoimuuden lisääminen on noussut erityisesti vuoden 2008 finanssikriisin myötä yhdeksi keskeisimmistä kansainvälisistä tavoitteista. Ehdotus hallintarekisteröinnin laajentamisesta veisi Suomen lainsäädäntöä päinvastaiseen suuntaan ja olisi vastoin avointa ja hyvää hallintoa.
Valtiovarainministeriön laatimassa muistiossa todetaan seuraavasti: ”Ryhmä ei ole tässä yhteydessä varsinaisesti selvittänyt hallintarekisteröinnin laajentamisen mahdollisia hyötyjä ja haittoja kokonaisuutena tai eri osapuolille.” Tämä herättää kysymyksen siitä, millä perusteella lainsäädäntöehdotukset on sitten laadittu? Ennen kuin ehdotuksia voidaan esittää, kokonaisvaikutukset tulisi arvioida sekä eri osapuolille koituvat hyödyt ja haitat tulisi selvittää.
Edellä mainittujen syiden perusteella Attac katsoo, ettei hallintarekisterin laajentamista koskevia alustavia lainsäädäntöehdotuksia tulisi viedä eteenpäin. Hallintarekisteröintijärjestelmän laajentaminen olisi vastoin hallitusohjelmaa, avointa ja hyvää hallintoa, yleistä oikeustajua sekä ponnisteluja harmaan talouden ja veronkierron torjumiseksi. Lisäksi sen vaikutuksista ei ole tehty riittävää selvitystyötä.
Hallintarekisteröinnin laajentamisen sijaan tulisi ottaa mahdollisimman pian käyttöön tapoja, joilla tällä hetkellä voimassa olevan hallintarekisteröintijärjestelmän julkisuusastetta voidaan kasvattaa.
Attac kiittää mahdollisuudesta kommentoida hallintarekisteröinti -ryhmän alustavia ehdotuksia. Haluaisimme samalla kuitenkin kiinnittää huomiota itse ehdotusten valmisteluun. Valtiovarainministeriön muistioista ei käy ilmi, ketä hallintarekisteröintiryhmässä on mukana. Pyytäisimmekin listaa ryhmän kokoonpanosta sekä selvitystä siitä, miten keskeiset palkansaajajärjestöt, journalistijärjestöt ja korruption vastaiset järjestöt ovat olleet valmistelutyössä mukana. On hienoa, että työryhmän muistiosta pyydetään kommentteja, mutta asian painoarvon vuoksi olisi keskeisten sidosryhmien vaikutusmahdollisuudet turvattava myös työryhmän kokoonpanosta päätettäessä.
Yhteystiedot:
Kuutti Koski, puheenjohtaja, Attac ry.
+358 408313167, suomen.attac(at)gmail.com
Eeva Talvikallio, puheenjohtaja, Attac ry
+358 503425969, eeva.talvikallio(at)gmail.com