Talouselämän kritisoiminen on monilta osin aiheellista

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen haki kolumnissaan ”Kuka puolustaisi bisnestä?” (HS 13.3.2012) puolustajia liike-elämälle, joka on hänen mukaansa joutunut suomalaisessa julkisessa keskustelussa perusteettoman demonisoinnin kohteeksi. Apusen argumentointi on hänen asemassaan olevan ihmisen kynästä huolestuttavan naiivia.

Apunen ei ensinnäkään tee minkäänlaista eroa paikallisen pienyrittäjyyden ja globaalisti toimivien ylikansallisten suuryritysten välille. Kumpikin yrittäjyyden muoto kuuluu liike-elämään ja toimii markkinatalouden periaattein, mutta niiden kyvyssä vähentää köyhyyttä ja parantaa laajasti ihmisten elintasoa on huomattava ero.

Siinä missä pienyrittäjyydellä on taipumus luoda vaurautta ja hyvinvointia koko tuotantoketjun pituudelle, ylikansallisten suuryritysten toiminnassa paikallisten yhteiskuntien vaurastuttaminen ja hyvinvointi jäävät nykyään usein kustannustehokkuuden ja osakkaiden kasvavien voitto-odotusten jalkoihin.

Pienyrittäjille paikallisen hyvinvoinnin edistäminen on elinehto, kun taas ylikansalliset suuryritykset hyötyvät paikallisyhteisöjen välisestä eriarvoisuudesta tuottamalla halvalla siellä, missä elintaso on matala ja myymällä sinne, missä se on korkea.

Apunen ei myöskään erottele reaalitaloutta vaarallisiin mittasuhteisiin paisuneesta finanssitaloudesta. Ranskan presidenttiehdokkaan François Hollanden finanssimaailman vastustuksen Apunen leimaa populistiseksi roskaksi, joka on ”Euroopassa näinä aikoina valitettavan yleistä”.

Mainitsematta jää, että nimenomaan finanssitalouden liikakasvu on tänä päivänä kuristamassa reaalitalouden kyvyn luoda konkreettista vaurautta.

Apunen myöntää, että epäluulo, kiukku ja pankkiireille esitetyt käyttäytymisvaatimukset ovat ymmärrettäviä, mutta ”ne eivät saa levitä koko yritystoiminnan vastaiseksi kulttuuriksi”, kuten hänen mukaansa Suomessa on käymässä.

Kriittisyys finanssitaloutta, elinkeinoelämän valta-asemissa vaikuttavia toimijoita ja yleisesti ottaen kapitalismia kohtaan on julkisessa keskustelussa eittämättä viime vuosina kasvanut – niin valtamediassa kuin kaduillakin ja jopa kabineteissa. Vaatii kuitenkin erityistä tarkoitushakuisuutta tai huolimatonta luentaa, jotta tämän kriittisyyden voisi tulkita ”elinkeinoelämän demonisoimiseksi”.

Niin kauan kuin ihmisen selviytyminen maailmassa edellyttää jonkinasteista suunnitelmallisuutta, on hänen olemassaolonsa lähtökohtaisestikin taloudellista. Kasvanut talouselämään kohdistuva kritiikki on monelta osin aiheellista, eikä sen yksinkertaistava leimaaminen ”demonisoimiseksi” tee kritiikin aiheita tyhjiksi.

Eeva Talvikallio
opiskelija, Suomen Attacin puheenjohtaja
Tampere

Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 16.3.2012