Ovatko kilpailukykysopimus, TTIP-sopimus, TTP-sopimus ja SOTE- uudistus, joka myös sosiaali- ja
terveyspalvelujen yksityistämisenä tunnetaan, todella yhteisiä sopimuksia? Vai onko niissä kyse tietyn
ideologian ja globaalin pääoman määrittelemästä ohjelmapaperista, joka tuodaan valmiina
neuvottelupöytään? Kun kansalaisjärjestöt, poliitikot, sekä ammattiyhdistysväki esittävät aiheellista ja
välttämätöntä kritiikkiä, se leimataan turhaksi ja hidastavaksi muutosvastarinnaksi.
Nykyään vallitsee yhden totuuden aika. Työntekijöiden työehtoja ja palkkausta on heikennettävä,
koska muuten Suomi ajautuu konkurssiin. Työntekijät ja heidän kohtuuttomat palkkavaatimuksensa
ovat Suomen vaikean taloustilanteen syynä. Globaalilla tasolla tarvitaan työehtoja ja
ympäristönormeja heikentäviä vapaakauppasopimuksia, koska läntisen maailman kilpailukyky on
saatava kuntoon.
Yhdysvaltain kanssa käytävien vapaakauppaneuvottelujen osalta on keskeistä, että republikaanit
saivat taannoisten presidentinvaalien yhteydessä pidettyjen senaatin- ja kongressinvaalien myötä
enemmistön joka tasolle. Vapaakauppasopimusten eteneminen on monen tahon etujen mukaista,
niiden vaiheita tuleekin tarkastella myös ja juuri republikaanienemmistön kautta; Donald Trump on jo
nyt ajautunut kotimaassaan skandaaleihin.
Elinkeinoelämän valta yhteiskunnasta kasvaa Suomessa jatkuvasti. Koulutuspolitiikka on hyvä
esimerkki. Hallitus leikkaa Suomessa koulutuksesta miljardeja, perusteluna jälleen vanha tuttu
valtiontalouden tasapainottaminen. Suomen taloustilanteeseen ja julkisen talouden
rahoitusvaikeuksiin on kuitenkin tyystin toiset syyt.
Veropolitiikkaa on Suomessa jo pitkään kehitetty suurituloisimman ja samalla pienimmän
väestönosan ehdoilla. Sipilän hallitus peräänkuuluttaa talkoohenkeä suomalaisilta, jotta kaikki
kantaisivat kortensa kekoon Suomen eteen. Vaurain väestönosa on näistä talkoista kuitenkin ulkona.
Tämä hallitus on valtaantulonsa jälkeen ainoastaan helpottanut suuryritysten ja talouseliitin arkea.
Suomalaisten verovaroja ohjautuu jatkuvasti veroparatiiseihin, pois peruspalveluiden rahoituksesta.
Suomi ei ole köyhä maa, leikkauspolitiikalla on ideologinen tausta. Kansalaisjärjestöjen merkitys
onkin näinä aikoina suurempi kuin koskaan. Nyt tarvitaan tiivistä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja
poliitikkojen välillä. Oikeudenmukaisempi talouspolitiikka on täysin mahdollinen.
Eva-Liisa Raekallio
Päätoimittaja