Vapaakauppa vaikuttaa oikeuden ja politiikan väliseen suhteeseen. Missä määrin se vaikuttaa, riippuu a) sääntelyn periaatteista vapaakaupassa ja b) missä laajudessa niitä sovelletaan yhteiskunnassa. Vapaakauppa voi tarkoittaa kauppaoikeuden asettamista politiikan yläpuolelle.
Politiikka puolestaan tarkoittaa poliittisin perustein harjoitettavaa (demokraattista) sääntelyä. Politiikan avulla puututaan markkinoiden toimintaan ja vaikutetaan ihmisten käyttäytymiseen.
Syitä poliittisen sääntelyn tarpeelle voidaan johtaa vaikka markkinoista itsestään. Yksi keskeinen syy on markkinaepäonnistumiset. Rahoituskriisi on tästä oivallinen esimerkki. Se oli seurausta poliittisen sääntelyn purkamisesta.
Julkinen monopoli on yksi poliittisen sääntelyn muodoista. Julkista monopolia on perusteltu jätehuollossa, vedenjakelussa, sähkönjakelussa ja rautatieliikenteessä sillä, että yritystoiminta näillä aloilla saattaisi johtaa korkeisiin kuluttajahintoihin, koska kilpailullisia markkinoita on vaikeaa ja tehotonta järjestää (luonnollinen monopoli).
Sosiaalipolitiikka on toinen poliittisen ohjauksen syistä. Oikeus terveyteen ja koulutukseen on useassa maassa nähty niin oleellisena osana ihmisten elämää, että ne esiintyvät jossakin muodossa monien valtioiden perustuslaissa (perusoikeudet).
Pohjoismaissa kaikille ihmisille tulotasosta riippumattomia oikeuksia on tavallista enemmän. Etenkin verrattuna Yhdysvaltoihin, maailman suurimpaan demokratiaan, osoittautuu ero varsin räikeäksi.
Vapaakauppasopimuksissa sääntelyn periaatteet johdetaan markkinoista. Maailman kauppajärjestön yleisessä palvelusopimuksessa (GATS) kolme ydinperiaatetta ovat suosituimmuus, markkinoillepääsy ja kansallinen kohtelu.
Suosituimmuusperiaatteen mukaan kaikille toimijoille on taattava samat edut kuin sille maalle, jonka edut ovat parhaat. Markkinoillepääsy tarkoittaa markkinoiden avaamista toimialakohtaisesti tai yleisesti sopimuksesta riippuen. Kansallinen kohtelu puolestaan tarkoittaa, että kaikille yrityksille ja kaikelle työvoimalle on lisäksi suotava samanlaiset oikeudet kuin kotimaisille yrityksille ja työvoimalle.
Koska vapaakaupan oikeusperiaatteet nostavat kauppaoikeuden poliittisen sääntelyn yläpuolelle kaikissa niissä asioissa, joihin niitä sopimuksen perusteella sovelletaan, voidaan TTIP-sopimuksella teoriassa korvata demokratia kauppaoikeudella.
Tästä samasta syystä GATS-sopimusta neuvoteltiin positiivisen listan perusteella: vapaakauppaa sovellettiin (ja sovelletaan) vain ns. erityisten sitoumusten listaan kirjattujen sitoumusten mukaisesti.
GATS:ssa 90 prosenttia jäsenmaista listasi turismin ja viihdealan palvelukaupan piiriin. Paljon harvempi listasi rahoitus- ja telekommunikaatiopalvelut ja vain 40 prosenttia koulutuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelut.
Niinpä GATS-sopimuksella ei korvattu demokraattista sääntelyä. Tätä GATS-sopimuksen puolta korostaa myös WTO:n riitojensovittelumenetelmä: valtiot vastaan valtiot. Samoin sitä korostaa julkisten palveluiden jättäminen sopimuksen ulkopuolelle.
Julkisiksi määriteltiin kaikki (julkista valtaa käytettäessä tarjottavat) palvelut, joita ei tarjota kaupallisesti eikä kilpailussa yhden tai useamman muun kanssa. 20 vuotta sitten, ennen uuden julkishallinnan oppeja (NPM), tämä lie ollut riittävä määritelmä. Nyt tilanne on muuttunut.
TTIP-sopimuksesta tullee laajempi kuin Maailman kauppajärjestön sopimukset. Olkoon esimerkkinä raportti, jonka nojalla ministerineuvosto 2013 maaliskuussa myönsi komissiolle neuvottelumandaatin. Siinä todetaan:
”...laajassa kauppa- ja investointisopimuksessa tulisi saavuttaa kunnianhimoiset lopputulokset kolmella kattavalla alueella: a) markkinoillepääsy; b) sääntelyyn liittyvät asiat ja tullien ulkopuoliset kaupan esteet; ja c) uudet yhteistyömuodot ja säännöt globaalin kaupan haasteisiin ja mahdollisuuksiin vastaa-
miseksi.”
Yrityspuolelta edustavan kannanoton antaa lainaus BusinessEuropen komissiolle suunnatusta tavoiteasiakirjasta:
”Palvelukaupan alalla yleinen periaate tulisi olla, että markkinoillepääsy ja kansallinen kohtelu turvataan kaikille palveluille kaikissa palveluntarjoamisen ryhmissä (modes of supply), ja että kauppaa koskevat rajoitteet minimoidaan ja ne kirjataan sopimukseen erityisinä poikkeuksina (’negatiivinen lista’).”
Tämän perusteella uhka siitä, että TTIP-sopimuksessa kauppaoikeuden periaatteet nostetaan poliittisen sääntelyn yläpuolelle laajaalaisesti, jonkin tason negatiivisen listan perusteella, näyttää liiankin todennäköiseltä. Sen vuoksi TTIP-sopimukselle voitaisiin esittää ainakin neljä vaatimusta.
Avoimuus: pitää tietää, mistä ja millä laajuudella neuvotellaan.
Positiivinen lista. Kansainvälisen sääntelyn alaiseksi määrättäisiin vain erikseen nimetyt toimialat ja sektorit. Tämä tapahtuu parhaiten kansallisten parlamenttien ja sääntelyelinten kanssa, koska hehän kansallisen sääntelyn erityispiirteet tuntevat – ja heidän sääntelyvaltaansa TTIP-sopimuksella voitaisiin leikata.
Julkiset palvelut. Julkisen vallankäytön määrittely ja turvaaminen nykypäivän valossa, ei 20 vuotta vanhan sopimuksen perusteella.
Oikeushierarkia ja riitojensovittelu: asetetaan sopimukselle perusoikeusmyönteinen tulkintavaatimus, ja alistetaan riitojensovittelu demokraattisen instituution alaisuuteen (kansallisen tai kansainvälisen).
Marko Juutinen